
On mulla kaapit täynnä
kaikenlaista käsitöihin
liittyvää. On lankaa
montaa väriä, löytyy myöskin
helmiä. On narua paperista,
kangasta monenkirjavaa.
On nauhaa, nappia ja
rautalankaa eli siis tilpe-
hööriä monenmoista. Ja kun
vielä mielessä pyörii ideoita
uusia, haluan ne näin blogissa
esille tuoda. Toivon että
blogini toisi ilonhetkiä
monelle! Monelta olen saanut
ideoita myös itselle!
Ja tämän blogin takana
on äiti kahden lapsen ja
maatilaa pyöritän kanssa
oman miehen.
On kerääntynyt käsitöitä taas mukavasti, ja kamerassa ovat odottaneet
blogiin pääsyä. Nyt sain aikaseks esitellä, mitä pakkaspäivinä on valmistunut.
Nämä on neulottu taas lankojen tuhousmielessä, mutta käytössä ovat jo eli tarpeen
kuitenkin! Lapaset on neulottu Novitan Polku-nimisestä langasta.
Lanka on ohutta, eli nämä neuloin kaksinkertaisella langalla. Siksi väri vaihtuu ja
ovat "eriparia", mutta se ei lämpimyyttä haittaa. Sukat ovat pojalle, joka pelaa
jääkiekkoa. Värit ovat paikallisen joukkueen värit eli nimesin nämä "ampparisukiksi"
jäkisjoukkueen nimen mukaan.

Sitten vanhat avaimet inspiroivat tekemään taulun tuulikaapin seinälle, josta joulutaulu
sai väistyä.

Torkkuhuopa esittelyssä seuraavaksi. Tämä on kudottu kangaspuissa jo viimetalvena.

Käsityöpiirissämme näitä valmistui aika monta. Lähetimme nämä karstattavaksi, ja niistä
tuli niin ihanan pörröisiä ja pehmoisia! Väreinä tässä minun huovassa on limeveihreä ja
kahdenlaista ruskeaa, eli sohvan käsinojalle sen voi limpata minkä värin milloinkin haluaa
enemmän näkyvän. Pakkaspäivänä tämä on varmasti "paras kaveri"!

Sain ystävältäni syksyllä ihanaa lankaa. Lanka on käsinvärjättyä ihanan
monen punaisen kirjavaa. Langassa on villaa 75% ja polyamidia 25%, eli
ei onneksi kutita! Tästä langasta neuloin "baktus" -huivin ihan omalla
ohjeella ja huiville pipon kaveriksi. Näitä tykkään nyt pitää ja huivikin oli
nopeatekoinen; oikeaa neuletta kokonaan. Kiitos vielä Katille ihanasta langasta!

Tytär halusi harmaat sukat mustilla kuvioilla, ja tällaiset valmistuivat.

Ennen joulua oli kiva askarrella pakettikortteja....

Joulukorttejakin iso kasa, tässä muutama...

Muutama pukinkonttiin tehty neule:

Ja ystäville jouluksi erilaisia pähkinöitä ja manteleita kuorrutettuna
joulumausteilla:


Ruusut, muratti ja meriheinä pääsivät koristamaan
vanhaa puulaatikkoa. Tähän teen joka joulu jonkinlaisen
kukka-asetelman.

"Kristallikruunu" valmistui ruosteisesta piikkilangasta, jonka suihkutin
hopeamaalilla, ja vanhat kuusenkynttiläpidikkeet passasivat tähän hyvin.
Tämä on siis vaan koriste, kynttilöitä tässä ei uskalla polttaa.
Pienet lasihelmet ovat "kristalleina" .

Jemmassa oli vielä yhdet vanhat ikkunanpokat, jotka maalasin ohuella
valkealla maalikerroksella. Ja ompelemani sydämen ympärille oli
pakko ostaa kukkakaupasta tuo ihana kranssi. Tämä koristaa olohuoneen seinää
nyt joulun aikaan.
Kiitos ´näistä hyvistä kuvista tyttärelleni, hänellä taito hallussa kuvien ottamisessa
paremmin kuin minulla!
Näiden kuvien myötä lämmintä ja ihanaa Joulua kaikille blogiystäville ja
onnellista ja idearikasta uutta vuotta! 
"Joulupuita"
Pajua, valkeaksi maalattu, huovutetut pallot.


"Puu" on muovinen härpäke, aika aidon näköinen kuitenkin.
Kuvan peltiastia on rakkaan naapurini ja ystäväni koristelema, hän
antoi tämän purkin viime jouluna täynnä kynttilöitä! Purnukka on
ihanan jouluinen! Kiitos siitä Annelle!

Kävyt, ja patterivalot lasiastiassa takan päällä.
Ja sitten muutama joulutaulu, jotka olen Minna Immosen korteista tehnyt.
Hänen korttinsa ovat niin ihania ja tunnelmallisia!

Mutta naapuri onkin antanut tuon ylemmän taulun, siitä kunnia
tuonne naapuriin
!

Nämä kortit löysin tänään kirjakaupasta, kehykset oisin maalannut valkoiseksi,
mutta en enää malttanut joulutohinoissani, jospa sitten ensi jouluksi
ne on maalattu!

Pentikin patjaraitakankaasta ompelin pötkylätyynyt
sohvaa koristamaan.


Katajakranssi koristaa ulko-ovea.

Eteisen seinälle tein koivukranssin, jonka keskellä
helmistä tehdyt enkelit "liihottavat".

Tämä kranssi on tehty vaahteranlehdistä.
Valmiin kranssin sumutin hopeamaalilla. Hyvän ystäväni vaahterasta ovat nuo lehdet ja
toisen hyvän ystäväni tekemä taikakangassydän pääsi
kunniapaikalle tuonne keskelle!

Tuulikaapin seinää koristaa isäni kouluaikainen käsityö,
puinen hylly. Tehty joskus 40-luvulla. Isä on jo poissa,
joten tämä on rakas kapistus minulle. Joka joulu
laitan tämän seinälle tontun ja sydänten kera.

On ollut kaikenlaista, reissua, lasten jäkispelejä, koiran tassun hoitoa, ym. etten oo
joutanu blogia päivittämään. Mutta kuitenkin jotain on valmistunut.
Eli nämä sukat ja alla olevat lapaset tein ihan lankojen tuhousmielessä.
Mutta ainahan näitä lämmittimiä tarvitsee, että langat parempi näin,
kuin kaapin hyllyllä pölyttymässä!

Ja lopuksi kukkaset, jotka pitäis olla ruusuja, mutta kukkasia kuitenkin!
Kässäpiirissä Katin ohjauksessa nämä kukkaset siis valmistuivat.
Aika näperrystä ja helmien laskemista, mutta mukavaa oli
näitäkin tehdä. Punertava kukka meneekin kummitädin synttärikukaksi!

Kun Joulun aika pikkuhiljaa koittaa, vaihdan taulut ym. seinällä olevat jouluisiksi. Tämä kauan aitassa lojunut ikkunanpoka sai pinnalleen valkoisen maalin ja ruutuihin ompelemani sydämet roikkumaan, ja on nyt olohuoneen seinällä, mielestäni tästä tuli ihana ja tuo jo joulun tuntua! 

Muutama kangassydän tuli taas ommeltua, näitä nyt roikkuu ovenkahvoissa ja
eteisen seinällä kivana kodikkaana koristuksena! Kankaassa on herkkä kuvio,
joka ei näy näissä kuvissa.


Kuistin pöytää koristaa vanha puulaatikko somisteenaan katajaa,
callunaa ja valkealla spray-maalilla maalattuja juolukan varpuja.

Ja sitten origami-pallo. Kässäpiirissä näitä teimme, tämän sisälle en laittanut valoja, kun
tästä tuli aika pieni, mutta kiva koriste ilman valojakin. Seuraava pallo on tekeillä, johon on tarkoitus valot laittaa.
Kun tähän pallon tekemiseen pääsi jyvälle, niin aika helppo tehdä.
Palloon tarvitaan 60 kpl neliön muotoisia paperiarkkeja. Yhdestä arkista tehdään
yksi terälehti, pallo koostuu 12:sta kukasta, joissa kussakin on viisi terälehteä.


Tarvikkeina: Sydämen mallinen pahvi, kuumaliimapistooli,
kuivaa sammalta, ohutta säkkäräistä rautalankaa, helmiä
ja vähän aikaa
.
Tämä sydän löysi paikkansa keittiön seinältä,
ja tuo vähän jo tulevan Joulun tunnelmaa!

Ja on yksi jouluinen valopallokin päässyt jo esille ;)